Katon pinnoitus

Katteen menetettyä alkuperäisen tehdaspinnoitteensa, siitä häviää kaunis kiilto pinnasta. Siinä vaiheessa tiili on todella altis pakkasrapautumiselle ja erilaisille kasvustoille, jotka kiihdyttävät entisestään kulumisprosessia. Kulumisen myötä vesi pääsee jokaisen jäätymisen jälkeen aina syvemmälle tiilen sisälle, tämä luo taas otollisen kasvualusta sammalille ja jäkälille. Pahimmillaan sammalkasvusto voi läpäistä tiilen jopa viidessä vuodessa, "syömällä"tiilen omaa kalkkia.

Käytämme Soledon julkisivusuoja-ainetta pinnoitukseen. Se imeytyy jopa 6mm syvyyteen luoden vahvan ja hengittävän pohjan lian ja kasvustojen ehkäisemiseksi. Julkisivusuoja-aine on väritön ja se ei tee pintaan kalvoa.

Uutuutena käytämme Pirkanmaalla yksinoikeudella Soledon Värikyllästettä, sillä pystymme tekemään katosta sen värisen ja yhtä toimivan kuin se on uutena ollut. Värikylläste imeytyy tiileen ja tekee tasaisen ja kauniin pinnan. Hintakin jää jopa puoleen siitä, jos katto maalattaisiin.

 

 Asiakkaan kommentti:

Olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Työt hoituivat yhdessä päivässä ja vanhasta 27-vuotta vanhasta katosta tuli kuin uusi. Kävin ihan mielenkiinnosta sateella katsomassa katolla ja vesi helmeili pinnalla, kun se ennen imeytyi tiileen sisälle.
-V.Tala Hämeenkyrö-

Yhteystiedot

Pirkanmaan Painepesu Oy

Puh 040 4177 708      

Laurinkatu 7

37140 Nokia

info@pirkanmaanpainepesu.fi

 

Kotitalousvähennys

Tiilikaton pesu, puhdistus ja suojakäsittely on koti- talouksille vähennyskelpoista.

2017 Vähennys on 50 % työn osuudesta ja enimillään 2400 euroa/ henkilö. Kotitalous-vähennys on henkilökohtainen ja jos taloudessa on kaksi henkilöä, vähennys on yhteensä 4800 euroa.

 

www.vero.fi/

www.veronmaksajat.fi